Mitä maailman huonoin peli oikeastaan tarkoittaa?
Pelihistoria tuntee satojatuhansia julkaisuja. Vaikka jokaisella pelaajalla on oma ehdoton suosikkinsa, löytyy markkinoilta myös teoksia, jotka yhdistävät meitä aivan väärällä tavalla. Kun puhumme täydellisistä flopeista, emme tarkoita vain keskinkertaista pelattavuutta. Tarkoitamme katastrofaalisia ohjelmistovirheitä, käsittämätöntä suunnittelua ja raivostuttavia kontrolleja.
Tutkimme asiaa kymmenien kyseenalaisten pelien parissa ymmärtääksemme, mikä todella tekee teoksesta pelaajalle vastenmielisen kokemuksen. Selvityksemme perusteella kaikkein surkeimmat julkaisut paljastavat todellisen luonteensa jo aivan alkumetreillä. Usein taustalla vaikuttaa liian tiukka aikataulu tai yksinkertaisesti laiska toteutus.
E.T. the Extra-Terrestrial (1982) – videopelikriisin symboli
Atari julkaisi vuoden 1982 lopulla E.T.-elokuvaan perustuvan pelin, jolle annettiin hädin tuskin viisi viikkoa kehitysaikaa. Kun testasimme tätä pahamaineista klassikkoa, ymmärsimme välittömästi sen surullisen maineen syyt. Hahmon sekava ohjattavuus ja täysin itseääntoistava ympäristö tekevät etenemisestä suorastaan tuskallista.
Pelaajan ohjaama E.T. putoilee toistuvasti syviin kuoppiin. Niistä ylös pääseminen vaatii millimetrintarkkaa ohjausta ja uskomattoman paljon kärsivällisyyttä.
Psstoren vinkit
Jos haluat kokea todellisen pelihistorian pohjakosketuksen, E.T. on kokeilemisen arvoinen kuriositeetti. Suosittelemme kuitenkin varaamaan runsaasti kärsivällisyyttä tai tutustumaan peliin pelkästään YouTube-videoiden välityksellä, jolloin säästät omia hermojasi.
Shaq Fu (1994) – kun koripallotähti astui taisteluareenalle
Shaq Fu tuntui jo paperilla täysin absurdilta ajatukselta. Shaquille O’Nealin tähdittämä taistelupeli sijoittuu mystiseen rinnakkaismaailmaan. Kokeilimme peliä hiljattain uudelleen ja huomasimme nopeasti, miten pahasti toteutus lopulta petti.
Pelin mekaniikat jättävät todella paljon toivomisen varaa. Iskujen perillemeno tuntuu täysin satunnaiselta, ja kankeat kontrollit tekevät otteluista ennalta-arvaamattomia. Ympäristö ja hahmokaarti eivät myöskään sovi millään tavalla urheilutähden brändiin.
Omien kokemustemme pohjalta poimimme pahimmat ongelmat:
- Osumien rekisteröinti: Lyönnit ja potkut menevät säännöllisesti vastustajan läpi ilman vaikutusta.
- Ohjaus: Hahmon liikuttaminen reagoi viiveellä ja on äärimmäisen tahmeaa.
- Konsepti: Koripalloilija pelastamassa pikkupoikaa toisessa ulottuvuudessa on tarinana vaivaannuttava.
The Legend of Zelda: The Wand of Gamelon (1994) – surkea sivupolku
Otimme kokeiluun myös CD-i -konsolin pahamaineiset Zelda-pelit. Laatuero Nintendon omiin tuotantoihin on kerta kaikkiaan valtava. Wand of Gamelon on todella kaukana siitä loistosta, jota toimintaseikkailupeleiltä olemme tottuneet odottamaan.
Hidas pelattavuus ja kömpelö ohjattavuus tekevät etenemisestä raastavan tylsää. Lisäksi pelin välianimaatiot ovat häiritsevän tyylinsä vuoksi nousseet vuosien varrella internet-meemeiksi.
Plumbers Don’t Wear Ties (1993) – peli, joka ei ollut peli
Plumbers Don’t Wear Ties edustaa interaktiivisen median todellista aallonpohjaa. Kun kahlasimme tätä teosta läpi, huomasimme välittömästi sen teknisen rajoittuneisuuden. Peli koostuu lähinnä heikkotasoisesta still-kuvien sarjasta ja äärimmäisen hämmentävästä ääninäyttelystä.
Pelaajan tekemillä valinnoilla ei ole juurikaan aitoa vaikutusta tapahtumiin. Sekava tarina ja kiusallinen dialogi kruunaavat kokemuksen, jota on jopa hankala kutsua videopeliksi.
Hong Kong 97 (1995) – luvaton ja absurdi sekasotku
Tutkimme asian aikana myös Super Famicomille julkaistun Hong Kong 97 -pelin. Kokemus oli kieltämättä surrealistinen. Ilman virallisia lupia julkaistu kaaos heittää pelaajan keskelle loputonta lyhyttä musiikkiluuppia ja luvattomia valokuvia.
Pelaaja menettää henkensä yhdestä osumasta, joten ottelu saattaa päättyä jo sekunneissa. Kokonaisuus tuntuu lähinnä huonolta, täysin pelikelvottomalta vitsiltä.
Superman 64 (1999) – supersankarin mahalasku
Nintendo 64:n Superman toimii klassisena esimerkkinä epäonnistuneesta 3D-siirtymästä. Omien kokemustemme perusteella pelin aloittava osio, jossa lennellään renkaiden läpi paksussa sumuverhossa, testaa pelaajan sietokyvyn äärimmilleen.
Bugeja riittää aivan joka nurkassa. Kontrollit ovat raskaat ja epäloogiset. Metropoliksen kaupungin tekstuurit näyttävät luvattoman heikoilta jopa oman aikakautensa mittapuulla.
Ride to Hell: Retribution (2013) – modernin ajan pettymys
Huonot pelit eivät ole ainoastaan kaukaista menneisyyttä. Tutkimme asiaa Ride to Hell: Retributionia varten ja törmäsimme välittömästi uskomattomaan määrään ohjelmointivirheitä. Maailma tuntuu autiolta ja täysin elottomalta.
Taistelujärjestelmä toistaa itseään rasittavuuteen asti. Ajoneuvon käsittely on uskomattoman kankeaa, mikä tekee liikkumisesta pelkkää suorittamista.
Nykyajan pelilaitteilla on onneksi mahdollista nauttia paljon paremmasta viihteestä. Jos laadukkaampi pelaaminen kiinnostaa, olemme koostaneet tiedot PlayStationin parhaista ilmaispeleistä sekä tutkineet PlayStation Cloud Gaming -palvelun mahdollisuuksia nykypäivänä.
Mielipiteet jakavat peliyhteisöä
Surkeimpiin julkaisuihin liitetään valtavasti vahvoja tunteita. Olemme kuitenkin huomanneet, että toisinaan äärimmäisen huono peli onnistuu kääntymään tahattoman komiikan puolelle. Rikkoutuneet mekaniikat voivat tarjota jopa absurdia viihdettä kaveriporukassa.
Jokainen näistä virheaskeleista on selvästi opettanut alalle jotain arvokasta. Karkeimmat virheet ovat pakottaneet kehittäjät kiinnittämään entistä enemmän huomiota pelattavuuteen ja laadunvarmistukseen.
